sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Ilman satulaa

Kävin tänään  ratsastaa aamupäivällä Pamilla, ajattelin ottaa semmosen hölläily päivän  ettei mitän   rankkaa, lähinnä vaan humputtelua.

Päätin  mennä ilman satulaa piitkästä aikaa, tykkään hirveesti ratsastaa ilman satulaa mutta  sitä  tulee harvemmin harrastettuu sillä aina saan aivan järkyttävät hiertymät persukseeni.

Menin lähinnä koko ajan pääty-ympyrällä ensin käynnissä yritin saada takajalkoja vähän  ristiin  ja sitten samaa ravissa.

Otettiin  myös  laukkaakin, laukassa tarkotuksena oli vaan että Pam oli riittävästi eteenpäin pyrkivä.

Lopussa tehtiin myös  muutamat  pohekeenväistöt  ja  etu- ja takaosakäännökset.

Pam oli oikein mukavan ja  rennon tuntunen, alussa  neito vähän puri kuolaimeen mutta  rentoutu sitten aika kivasti eikä enään  purru kuolaimeen kiinni.






Mie keräilen myös My little ponyja lähinnä G1 ja G3 poneja ja muutama G2 ponikin löytyy. Perjantaina  miulle postista tuli kaks uutta G3:sen ponii ja tällä hetkellä kokoelmassani on 155 ponia.


Huomenna miulla onkin tatska aika, miun vaseman käden korjaus projektia jatketaan.
Tuossa on kuva  ekan käsittelyn jälkeen ja huomisen jälkeen ois vielä ainakin kaks käsittelyä edessä, sillä sen lisäks että nuo kaikki kukkaset parannellaan niin täytetään kaikki tyhjät kohatkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti